Kierrätysmateriaalisuosikkini farkut ansaitsevat ehdottomasti oman tekstinsä. Ne toimivat kuitenkin myös hyvänä esimerkkinä muutamasta perusasiasta, jotka kierrätysmateriaalin jatkojalostamisessa on hyvä ottaa huomioon. Osa vinkeistä on opinnäytetyöstä tuttua, osa Globe Hopella opittua ja osa käytännön opettamaa.
Kirjoitin ensimmäisessä osassa, että valitsen kierrätysmateriaalin yleensä kahdesta syystä: helppo saatavuus ja alhainen hinta. Farkkukankaaseen olen tykästynyt myös siitä syystä, että se näyttää kivalta ja on helposti muokattavissa. Itse farkut sisältävät myös monta tunnistettavaa yksityiskohtaa, kuten takataskut, tikkaukset, vyölenkit, napit jne. Yksityiskohtia on ihana hyödyntää lopputuloksessa, jolloin kierrätysmateriaalista jää jälki. On hauska seurata, kun ihmiset huomaavat yksityiskohdan tarinan. Se on sellaista materiaalien intertekstuaalisuutta.
Farkkuinnostukseni alkuajoilta on peräisin tämä mekko. Tässä se on esittelyssä Valonian muotinäytöksessä vuonna 2009. Kravattimekosta puhun lisää seuraavassa kierrätys-postauksessa. Tässä mekossa on alla farkkupaloista kasattu frillahame ja päällä korsettiyläosa, jonka alareunaan kiinnitetyt kaartuvat helmapalat lisäävät kerroksellisuutta. Yläosan etusaumoissa ja helmapalan reunassa on vanhasta makuupussista riistetty metallivetoketju. Etukappaleet on koristeltu chenille-tekniikalla.
Seuraava mekko sai kerran huomiota itse kotoilu-tuunaus-mamalta, Anu Harkilta. Sen juju on helmaa kiertävä taskurivi. Olkaimina toimivat farkkujen tikatut sisäsaumat.
Helman taskuihin on tarvittu viidet farkut. Olkaimiin on hyödynnetty kahdet. Mekko-osassa on käytetty housujen lisäksi ihan vaan kangasta ja oikean värivaihtelun takia pinoon voidaan lisätä vielä parit farkut. Loppu materiaali jää leikkuujätteeksi tai seuraavaan tuotteeseen.
Ensimmäinen ”opetus” kierrätysmateriaalin käytössä onkin, että pyri hyödyntämään kaikki materiaali jotenkin. Jos sanot (esimerkiksi yrityksen tuotteissa) olevasi ekologinen, koska käytät kierrätysmateriaaleja, niin ole ekologinen loppuun asti. Pidennät materiaalin elinkaarta jatkojalostamalla sen, joten tee se huolellisesti.
Opinnäytetyössäni rajasin tuotteiden suunnittelua niin, että yhdessä tuotteessa sain käyttää vain niitä materiaaleja ja yksityiskohtia, joita löytyy kaksista farkuista. Ei siis enempää kuin 4 takataskua. Hukkamateriaalin käyttöä varten suunnittelin ”turkisreunuksena” käytettävää ”karvamatoa”, johon oli mahdollista upottaa pienetkin silput. Pesukoneen nukkasihdin sisällöstä tuli uusiopaperia.
Muita materiaaleja leikatessa kerään noin kämmenen kokoiset hukkapalat tilkkukoppaan. Vielä en ole suunnitellut järkevää järjestelmää niiden hyödyntämiseen, mutta sekin olisi jossain vaiheessa tarkoitus. Jos sinulla on tähän joku hyvä systeemi, niin vinkkaa siitä vaikka kommenteissa!
Kierrätysmateriaalin himohamstraajana ongelma on tietysti myös säilytys. Roskan säilyttäminen ei kannata, mutta sen määritteleminen on hankalaa. Kierrätysmateriaalit kannattaa opetella esikäsittelemään, vaikka jatkojalostuskohde ei täysin tiedossa olisikaan. Itse säilytän kierrätyskäyttöön päätyneitä vaatteita siellä, missä muitakin samoja materiaaleja. Siis esimerkiksi puuvillamekkoa puuvillakankaiden joukossa, sifonkihuivia ohuiden juhlakankaiden laatikossa, hylättyä satiinipyjamaa satiinikangaslaatikossa. Näin kierrätyskangas ei jää unholaan, kun etsin tiettyä materiaalia.
Farkkujen esikäsittelyssä puhun ”nylkemisestä”. Käsittelen nimittäin farkut aina samalla tavalla: leikkaamalla haarasauman auki ja levittämällä farkut tasoon. Mikäli haarasauma on tuplatikattu, leikkaan sen talteen. Käyttötarkoituksesta riippuen ”nyljen” joskus farkut loppuun asti: leikkaan ehjän osuuden taskujen alta niin, että edestä koukkaan vyötärösauman lähelle, takaa leikkaan takataskujen alta jättäen n. kahden sentin saumavaran taskuille. Sitten erottelen taskut, vyölenkit, vetoketjun ja vyötärökaitaleen. Roskiin lentää korkeintaan etutaskujen alue, koska niille en ole keksinyt kunnolla käyttöä. Taskupussien kangas on myös usein niin nuhjaantunutta, ettei sen uusiokäyttö houkuttele. Pahvilaatikkosäilytyksessä jokaiselle osalle on oma pussinsa. Tasoksi leikattu iso osa silitetään ja säilytetään kankaana. On mulla sitten lisäksi vielä pahvilaatikollinen ”nylkemättömiä”, sillä opinnäytetyön tuotteisiin tarvitaan myös niitä.
Tällä omistautuneisuudella oli helppo hyppiä ja kiljahdella riemusta, kun kansantanssiryhmä Kumppampäin ohjaaja ilmoitti haluavansa esitykseen kansallispuvun liivin farkkukankaasta. Mitä ihmettä? Kaksi mun erikoisosaamisaluetta, enkä ollut tajunnut niitä itse vielä yhdistää. Vaadin saada hoitaa suunnittelun, vaikka olin liittynyt ryhmään vain viikkoja ennen.
Valikoin kaavaksi Sulkavan kansallispuvun liivin kaavan. Liiviin haluttiin vähän enemmän ilmettä ja saumat saivat repsottaa, joten hyödynsin opinnäytetyön oppeja. Lisäksi liivin piti olla helposti valmistettavissa, koska ne tehtiin ryhmässä talkootöillä. Pääsin siis kokeilemaan myös ihka ensimmäisen unelma-ammattini, opettajan hommia työohjeiden suunnittelussa.
Liivistä tuli sitä mitä haluttiin ja niitä on kovasti ihailtu! Esityksissä niitä yhdistettiin kansallispuvun hameiden kanssa. #TuunaaMunPerinne
Tässä vielä Petri Kivisen ottamat kuvat Nuorisoseurojen luokittelusta vuodelta 2015.
Vanhoista farkuista voi tehdä myös uusia farkkuja: nimittäin pienoiskoossa. Tein keväällä synttärilahjaksi kummipojalle farkkutakin, joka myöhemmin on saanut lisänimen ”se samanlainen takki kuin Robinilla”. Vanhoista farkuista tehtynä takissa on valmiiksi aidonnäköistä kulumaa ja spesiaalielementtinä nuo opinnäytetyöstäni tutut ”kylkiluut”. Samanlaista ei tule vastaan! Kaava tähän löytyy Ottobre-lehdestä (3/2013), mutta lisäsin kasvuvaraa pituussuunnassa.
Farkkujen kanssa työskentely varmasti jatkuu. Siitä on tullut yhä enemmän sellainen ”mun juttu”, vaikka toisaalta mulla näkyy erittäin harvoin ihan tavalliset farkut jalassa. Sen sijaan saatan valita farkkua kodin sisustukseen, lapsen kantoliinaksi tai villahousujen väriksi.
Millaisia farkkutuotteita olet nähnyt muissa blogeissa tai tehnyt itse? Vinkkaa kommenteissa!
