Kun ei vuoteen kirjoita blogiin, saattaa joutua varoittamaan lukijoita pitkästä tilannepäivityksestä. Joten sori, aion kuluttaa tähän koko päivän, koska välttelen muita töitä ja alkavaa syksyä.
Edellisessä kirjoituksessani noin vuosi sitten pohdin tulevaisuutta ja mutku-vaatteita tursuavaa vaatekaappiani. Teema näyttää säilyvän vuodesta toiseen suht koht samana, sillä tähänkin syksyyn on kuulunut jälleen kerran kevyttä konmarittamista ja huonekalujen siirtoa paikasta toiseen. Ihanaa on todeta, että viimeksi esittelemistäni korjauspinoon joutuneista vaatteista suurin osa on käynyt korjauksessa ja saanut uusia käyttökertoja. Työn sarkaa, no sitä toki edelleen mutku-pinossani riittää, sillä ainakaan huolella hillottu vintage ei tästä asunnosta nopeasti hupene. Vuoden aikana olen kuitenkin tutustunut upeaan kollegaan, Nina Korentoon, jonka kanssa materiaalit ovat lähteneet puolin ja toisin kiertämään.
Esimerkkinä korjatusta vaatteesta on tämä liehuvan alaosan mekko, jonka yläosa sai häätötuomion. Eurokankaan palakopasta pilkisti täydellinen raitakangas ja uuden yläosan malli tuli heti selkeästi mieleen. Rakastan tätä, vaikka vähän edelleen nieleskelen ja keräilen rohkeutta lähes napaan ulottuvan pääntien takia. 😉
Yksi vuoden selkeimmistä eteenpäin työntävistä voimista on ollut RASEKO, jonne lähdin ex-tempore opiskelemaan käsityömestarin tutkintoa viime syksynä. Yhdessä yllä mainitun Ninan, Helena Vaarin, Viljo Mannerjoen, Tytti Helleksen ja Ilkka Hannulan kanssa ollaan yritetty kehittyä kohti tuottavaa käsityöyrittäjyyttä. On brändätty ja opeteltu uusia taitoja, kuten 3D-mallinnusta ja laserleikkuuta. Jälkimmäisestä taidosta olen tykännyt erityisesti! Jo ensimmäisellä kokeilutunnilla tein pahvista kamman, vyöllispyörän ja vyöhelan. Näitä ois ihana mennä vielä jalostamaankin! Tanhuohjaajille tein kevätlahjaksi puiset pelimerkit tanssijoiden nimillä, jotta kuvioiden suunnittelu helpottuisi. Fyyrkantin saunanäytökseen askarreltiin saunatontun ovia.
On mulla ollut siellä RASEKOlla ihan oikeakin missio. Opinnoissani lähdin miettimään, mitä syntyy kansanperinteen, nollajäte-suunnittelun ja matemaattisuuden yhdistelmästä, sillä yhä enemmän ja enemmän haluaisin käyttää tällä alalla taitojani ja tietojani (kevyesti sanottuna) maailman pelastamiseen. Visiona mulla oli (tai on edelleen) kansanperinteestä ammentava ”kaavajärjestelmä”, joka visuaalisesti menee jonnekin tilkkutöiden ja hippiaatteen rajamaastoon.
Mulla on periaatteita. Ne on välillä aika yleviä, mut mä en ole niiden kanssa ihan yksin. Mutta käytännön tasolla mun ideat leijuu ehkä vielä vähän ilmassa. Kevään aikana kehittelin ja sain testaukseen yhden paitakaavan, joka perustuu vain kahteen vartalon mittaan ja muuntuu lapselle ja aikuiselle, naiselle ja miehelle. Projekti on vielä kesken, mutta tässä pari kuvaa.
Opinnot RASEKOlla jatkuvat perjantaina ja tänä syksynä musta tulee kyseisessä firmassa myös opettaja. Opetan käsityöntekijän ammattitutkinto-opiskelijoille kansallispuvuista inspiroitunutta tuotekehitystä.
Oon niin iloinen, kun kansanperinteestä ja kansallispuvuista on tullut osa mun jokapäiväistä työarkea. Yksi mun koko elämän mageimmista projekteista tuli vastaan viime talvena, kun Laura Friman etsi asua Emma-gaalaan. Lauran facebook-sivulla heitetty vitsi kansallispuvusta sai yhden mun kaverin hereille ja sopiva määrä sattumaa, rohkeutta ja taitoa johti ”kubistiseen Hämeen kansallispukuun”. Tää on edelleen musta aivan huikea ja mua naurattaa se suunnitteluprosessi, joka vaati käsittämättömän monta tuntia valkoisen lakanatekeleen tuijottamista.
Mulla on tämän kirjoituksen lisäksi missiona tehdä Joki-Ån-näytöksen puvustuksesta vielä muisteloteksti, vaikka siitä onkin jo kulunut yli vuosi ja kohta ajan kultaamien muistojen avaaminen saattaa muuttua ahdistavaksi. Toinen blogissa huomiotta jäänyt suurprojekti on jo vuodelle 2016 tehty puku Linnan juhliin. Huldan puku tehtiin aikanaan melkoisella kiireellä ja se oli jälleen minun ja Tarmo Thorströmin yhteistyöprojekti. Hulda toi ensimmäiseen tapaamiseen kasan kankaita ja toiveen, että puvussa näkyisi islantilaisuus sekä suomalaisuus. Mun visio konkretisoitui muutamaa päivää myöhemmin raidallisen lautasliinan avulla.
Metritolkulla saumuroituja raitoja ja Tarmon taidonnäyte takasivat, että kolme viikkoa tehtiin töitä ihan tosissaan. Hans Lehtinen otti jälleen edustuskelpoiset valokuvat, jotta ei tarvinnut luottaa pelkästään linnan lehtikuvaajiin. Myöhemmin Hulda toivoi, että nukelle tehtäisiin puvusta pienoismalli: projektiin oli ihana palata ja nukesta tuli todella suloinen!
Luonnollisesti myös vuoden 2017 Linnan juhliin liittyi työpaineita. Tällä kertaa asiakkaana oli Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYLin Riina Lumme ja mekkoon piilotettiin pieni viittaus koulutusleikkauksiin. Tein asuun myös Aurajoki-kankaisen käsilaukun, joka pääsi Ylen lähetyksessä lähikuvaan, wohoo! Pääosassa mekossa on Marimekon mustavalkoinen Kullervo, mutta mekon lilaa kangasta etsittiin ihan viime hetkille asti, koska täydellistä materiaalia ja sävyä ei tuntunut löytyvän. Mä olen niin onnellinen, että Turun Eurokankaassa saa halutessaan ihan mielettömän hyvää palvelua, sillä se oli tässäkin tapauksessa korvaamatonta. No, tästä puvusta ei sitten tullut mitään täydellisiä kuvia talletettua, mutta onneksi on sentään Turun seutusanomien juttu.
Jokohan siinä olis suunnilleen vuoden kohokohdat paketissa? Tietysti on pakko listata Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry:n perustaminen sekä upea Rohkeasti kansallispuvussa -kalenteri. Se fiilis kun jokin sun tekemä asia saa vihapostia ennen julkaisua sekä mainitaan Kasper Strömmanin instagramissa! Kuvat otti Samppa Erkkilä ja tässä on mun lempparit Tammikuu ja Kesäkuu.
Lähtökohtaisesti siis takana on hyvä vuosi. Valitettavasti sitä tulee liian harvoin muisteltua näin tehokkaasti. Useimman mahtavan projektin taakse myös kätkeytyy se luomisen tuska, jonka synkimmässä syöverissä tekee mieli laittaa homma seis. Keväällä kävin kuuntelemassa idolini Outi Les Pyyn luentoa ja opin, että se kuuluu prosessiin ja luovan alan ammattimaisuus muodostuu mm. siitä, kuinka hyvin sieltä syöveristä pystyy kampeamaan ylös. Lisäksi opin hirveesti kaikkee muutakin ja tajusin, et mun uralla on ihan hyvältä tuntuva suunta just sinne minne haluan.
Joten jaiks, haluaisin luvata että seuraavaan kirjoitukseen ei tuu ihan vuotta väliin! 😀
