Category Archives

Posts in Yritys category.
Elämässä pitää olla tavoitteita

Minulla on aina ollut hyvät taidot ja edellytykset itseni johtamiseen. Olen omatoiminen ja rohkea ja pystyn myös tarvittaessa aika helposti pakottamaan itseni tekemään jotain ”ei niin mukavaa”, jos on pakko. Hallitsen hyvin ajan kulua ja lähivuosina olen oppinut myös taukojen ja etenkin syömisen tärkeyttä. Ympärilläni on ollut aina hyvä turvaverkko. Joskus on ollut vain tarve sille, että joku voitelee voileivän, mutta pohjimmiltaan se on tieto siitä, että epäonnistuminen ei ole katastrofi.

Kädentaitajan käsiala

Kyllähän minä itsekin osaisin… Yksi mieleenpainuvimmista yrityksen kehittämiseen liittyvistä opetuksista on ollut, että ”asiakas maksaa hyödystä”. Asiakas ei siis maksa iltapuvusta, vaan siitä hyödystä, että juhlan tullen hänellä on päällepantavaa. Asiakas ei maksa kansallispuvun vyötärön korjauksesta vaan siitä hyödystä, että kaapissa ollut puku tulee jälleen käyttöön. Asiakas maksaa yleensä iloisesti myös siitä, ettei hänen tarvitse […]

Valmistettu kierrätysylijäämätilkuista

Sanoiko joku ilmaisia kankaita? Järjestelin kangasvarastoani. Tarkoituksena oli saada mahtumaan kesäteatterista kotiin palanneet sekä lahjoituksina saadut materiaalit omiin kategorioihinsa. Lisäksi etsin materiaaleja uuteen asiakasprojektiin, sillä mieluusti käytän ensin kaapista ”ilmaiset”* pois ennen kuin ostan uutta. *edes lahjoituskangas ei ole ilmainen, siihen sitoutuu työtä ja varastointia Ei se aina ole helppoa. Vaikka kaapista löytyisi juuri oikean […]

Mitä kuuluu, kukkuluuruu?

Kun ei vuoteen kirjoita blogiin, saattaa joutua varoittamaan lukijoita pitkästä tilannepäivityksestä. Joten sori, aion kuluttaa tähän koko päivän, koska välttelen muita töitä ja alkavaa syksyä. Edellisessä kirjoituksessani noin vuosi sitten pohdin tulevaisuutta ja mutku-vaatteita tursuavaa vaatekaappiani. Teema näyttää säilyvän vuodesta toiseen suht koht samana, sillä tähänkin syksyyn on kuulunut jälleen kerran kevyttä konmarittamista ja huonekalujen […]

Pirskahtelevaa siivousintoa ja hääpukujen kierrätystä

Tahtoisin kirjoittaa useamminkin, mutta kun (*muminaa*) lapsi ja ompelukset ja treenit ja ja ja… Siispä yhteen kirjoitukseen on upotettava monta asiaa! Olen innostunut siivoamaan kotona tai pikemminkin olen opetellut luopumaan tavarasta. Taustatietona siis, että olen ollut jo yli vuoden ”ihan vaan kotona” meidän vauvan tai siis nyt yksivuotiaan hulivilin kanssa. Toki siivoilin kaappeja ”raskaushöyryissäni” eli […]

Jotain uutta, jotain vanhaa…

Yrityksen työtehtävissä mulla on yksi ihan selkeä lemppari. Ei, se ei ole ALV-ilmoitus vaan hääpuvut! En kieltäydy hääpuvun tekemisestä oikeastaan koskaan. Tässä kirjoituksessa yritän selventää, miksi hääpuvut (ja morsiamet!) ovat niin ihania. Hääpuku on vaate, jonka ympärille kietoutuu aikamoinen teollisuus. Heti voin heittää 10 tv:n hääpukuohjelmaa, 5 hääpukuliikettä 20 kilometrin sisältä ja näyttää kirjahyllystäni useamman […]

Linnanjuhlapuvun luomisen tuska

Nyt se on ohi! Prosessi, joka alkoi keväällä ja huipentui itsenäisyyspäivään. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain katsoa, kuinka tekemäni puku lipui pitkin Linnan juhlien punaista mattoa. Huhhuh! Yllättävän vaikeaksi on kuitenkin osoittautunut tästä prosessista kirjoittaminen, vaikka toki tässä nyt on ollut joulua, korvatulehdusta jne. Kun ennen itsenäisyyspäivää aloimme mainostaa ja tuoda julki minun ja Tarmo Thorströmin toteuttamaa […]

Pitsimissit 2011

Yksi urani tähän mennessä hienoimmista projekteista tuli kotikaupungistani Raumalta. Tai no, oikeastaan en ole koskaan Raumalla asunutkaan vaan viereisessä kyläpahasessa, Lapissa, joka nyttemmin on jo osa Raumaa. Raumaan liittyy vahvasti pitsiperinne, heinäkuussa vietetään pitsiviikkoa ja nypläyksen pitäisi tulla äidinmaidossa. Tunnustan osaavani nypläyksen perusteet ja myöhemmissä blogi-postauksissa tulenkin esittelemään ideoimiani uusia sovelluksia nypläyksen tekniikalle. Pitsiviikkoon liittyy […]

Farkuista uutta

Valmistuin Turun AMK:sta muotoilijaksi keväällä 2012. Opinnäytetyöni aiheena oli Farkuista uutta: muokkausmenetelmien ja kierrätysmateriaalin hyödyntäminen tuotesuunnittelussa. Omien töiden esittely tuntuu luontevimmalta aloittaa siitä, mistä löytyy kunnollista dataa ja tietoa, Opinnäytetyön voit kokonaisuudessaan lukea Theseuksesta. Sieltä löydät myös tarkemman lähdeluettelon. Lähtökohtana opinnäytetyölle oli tehdä omalle yritykselle sopivaa tuotekehittelyä. Kierrätysmateriaalit olivat kiinnostaneet aina ja farkut sopivat aiheeksi […]

Laura Ann – Kuka ja mikä?

Lasillinen ”ihovettä” ja tästä se lähtee: ihan ensimmäinen blogi-postaus, jonka tarkoituksena olisi kertoa sinulle, mihin oikein olet eksynyt ja kuka tätä tekstiä kirjoittaa. Laura Ann sai alkunsa vuonna 2010, kun opiskeluihin liittyvän yrityskurssin aikana päätin laittaa toiminimen vireille. Olin aiemminkin tehnyt tilaustöitä kavereille, mutta halusin tulevaisuutta ajatellen tehdä sitä ihan virallisesti yrityksen kautta. Oppi on […]